keskiviikko 6. elokuuta 2014

Viimeinen pinnistys! +Pienet kuulumiset

Pian alkaa viimein peruskoulun lukuvuosi ja tämä tietää minun osallani kovaa työn tekoa. 7.1 keskiarvo pitää nostaa vähintään 7.8:saan. Tästä tulee hankalaa nimittäin uusi tietokone kutsuu enkä koskaan ole jaksanut panostaa kouluun enkä ole edes hyvä koulussa.

Kova työnteko siksi, että pääsisin haluamaani lukioon Turkuun: Turun Klassillinen lukio. Sinne siis! Asuntokin on jo valmiina aivan lukion vieressä.
Lukiossa opiskelisin median antimia valokuvauksen, editoinnin sekä median historian parissa.
Toisena vaihtoehtona on Savonlinnan taidelukio... Vaikka tiedän, että minulla ei sinne kunnon kriteerejä ole, ainakaan todistuksen kannalta haluan silti yrittää päästä sinne.

Kuulumisia... Koko kesä on ollut itselläni pelkkää menoa. En ole kunnolla kerennyt kotona istua. Kummallista, sillä kaikki muut kesät olen ollut muurautuneena koneeseen kiinni. Ihan hyvä näinkin tehdä jotain muuta. :)
Ensimmäiset kolme viikkoa vietin tallille leirivalvojana. Se oli oikein mukavaa ja pidin siitä! Tosin, en tiedä menenkö ensi vuonna.
Sitten olen ollut ystäväni Jennan kanssa  pari kertaa mökillä.

Kaikkein tapahtumarikkain matka oli kun menin veljeni kanssa Ahvenanmaalle mopoilla. Ennen tätä matkaa isäni oli virittänyt hieman mopoani jotta matka menisi nopeammin. Kyllä moponi kulki oikein mukavasti eteenpäin, mutta kuin sormia napsauttamalla se hyytyi ja alkoi pitämään outoa ääntä Salon jälkeen. Se siis meni rikki 38km ennen Turkua.
Jätimme moponi eräälle tuntemattomalle, mutta hyvin ystävälliselle miehelle muutamaksi päiväksi. Lopun matkan Ahvenanmalle matkasin autossa kun veljeni meni mopolla.
Istuin autossa hieman näreissäni. Hieman myöhemmin tuli soitto veljeltäni. Hän kaatui mopollansa... Mitäs viellä? Onneksi ei käynyt mitään pahempaa, että hän pääsi kuitenkin jatkamaan matkaansa.
Ahvenanmaalla ajelimme mönkijällä pitkin metsiä eikun kallioita. Eihän siellä muuta ole kuin kalliota. Yhtenä päivänä vieressä oli upea ukkospilvi. Veli halusi mennä kuvaavaan sitä ja annoin kamerani hänelle. Seuraavaksi hän tulee takaisin: "Tästä tota katso toi linssinsuojus." Menimme etsimään sitä, muttei löytynyt. En ollut siitä kovinkaan vihainen sillä se oli vain se suojus. Veli kuitenki tilasi minulle heti samana päivänä uuden. ^^

Että tälläistä! x)
Toivottavasti muiden kesä on sujut hyvin! :3
P.S: Omasta mielestäni loppukesä on ollut liian kuuma... Olen talvi-ihminen. :P

maanantai 4. elokuuta 2014

Tracon 9 [13.-14.9.2014]







Heissun!

Tracon 9 lähestyy kovaa vauhtia ja minut tullaan jälleen näkemään siellä pienessä porukassa. :D
Päälläni on cossi Ayano Tateyama, oikeen itse tehty sekä ylläni killuu badge jossa komistelee herra itse eli Kaemon. u.u

Olen Traconissa koko viikonlopun. Saa tulla moikkaamaan, halailemaan sekä tökkimään, en pure. Mutta Kaemonista ei koskaan tiedä.. 8)

Aijon viimein hankkia itselleni conialpakan!! Tulen olemaan tämän conin jälkeen rutiköyhä sillä haluan ostella kaikkea mitä ikinä myyntipöydiltä löytyykään. xD





















Olen luonut itselleni kuvat.fi palveluun oman kuvasivuston jonne lisäilen valokuviani luonnosta, eläimistä, ihmisistä sekä piirustuksistani. 
Sieltä ei toistaiseksi löydy paljoa kuvia, mutta ajanmyötä tulen sinne niitä lisäilemään. Isäni on ostamssa minulle myös uutta objektiivia kameraan. ^^

Käykäähän vilaisemassa:

torstai 15. toukokuuta 2014

Mammakoira

~Jatkoa edelliseen "Metsästä kuuluu miau" postaukseen~

Nyt olin Lunaa kuvailemassa. Ja tosiaan Luna saa pentuja aivan pian ja pitäisi yrittää jonkunlaisia rekisterinimitä keksiä. Onneksi voin kysyä apua ystävältäni, keksii mahtavia nimiä. ^^ Olen kyllä itse jo muutaman keksinyt. :V
Luna on ihana pikku karvapallo ku se on nii pyöree. XD
Ja huomasinkin, että näitä kuvia onkin vain kolme, oho. o.o Mut Luna liikku koko ajan nii siitä oli hankalaa ottaa hyvii still kuvia. Okei, kissat oli Lunaan verrattuna helppo kuvauskohde. XD

Metsästä kuuluu "miau"

Miu! Olin tänään kissojani kuvaamassa metsässä. Nappaisin toisen kissamme Killen sisältä laiskottelemasta ja Viiru olikin jo valmiina ulkona, en vain tienny missä.
Kissojen kuvaaminen osoittautui hyvinkin ihanaksi touhuksi, mutta helppoa se ei ollut. Kissamme ovat kuitenkin sen verran kuuliaisia, että kyllä ne perässä seuraavat ja tottelevat nimeänsä. Kissojen kuvaamisessa oli se kivaa, että ne ovat täysin luonnollisia kameran edessä. Ne eivät poseeraa mitenkään eikä niitä oikein voi käskyttää samalla tavalla kuin koiraa. Ne tekevät mitä haluavat milloin haluavat.

Ensin kuvailin Killeä pihalla. Rapsuttelin ja makoilin nurmikolla sen kanssa. Sää oli mitä mahtavin kuvaamiseen ja ulkona olemiseen.


Siirryin Killen kanssa pienen metsän poikki pienelle hiekka tielle talomme taakse. Hiekka tien vieressä kulkee autotie joka ei kuitenkaan ole mitenkään vilkas liikenteeltään. Muutama auto silloin tällöin menee ohi. Hiekkatie on kävelytie jossa päivittäin kävelee monia lenkkeilijöitä koiran kanssa tai ilman. Minun ja Killen ohi kulki muutama kävelijä, silloin Kille meni puskiin piiloon, hehe. xD
Myöhemmin kuulin vaimean maukaisun autotieltä ja näin kuinka Viiru löntysteli tien reunaa pitkin kohti minua ja Killeä. Viirun liityttyä seuraan olimme hetken hiekkatiellä kunnes siirryimme viereiseen vielä isompaan metsään/kalliolle.
Metsässä Kille kiipesi puuhun, aivan kun olisi halunnut taitojaan näyttää minulle. Viiru taas ei varmaan osannut kiivetä puuhun (en ole koskaan nähnyt sen olevan puussa) jotenka se vai ihan vai maahan ihmettelemään.

Kahdesta viimeisemmästä kuvasta ensimmäinen on yleiskuva puusta jossa Kille istui ja viimein on myös yleiskuva kuvauspaikastamme. :3
Oli kyllä tosi mukava kuvaus reissu. Nyt menen myös Lunaa kuvaamaan, laitan siitäkin kuvia myöhemmin. :D

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Koulu lähenee loppuaan

Tosiaan, koulu lähenee loppuaan. Enään tämän viikon lisäksi kaksi muuta viikkoa. Huomenna meillä on viimeinen historian koe johon olen lukenut hurjat kaksi tuntia. Se on paljon minulta joka ei koskaan lue kokeisiin. Tämä viikko on ollu ja onkin aikamoinen koe viikko. Tännän oli engalnnin koe, huomenna historian koe ja perjantaina ruotsin koe + kuviksen lopputyön palauttaminen. Onneksi olenkin jo saanut tehtyä kuviksen loppuyöni. Lisäksi ensi viikolla olisi matikan koe ja yksi korvattava tunti jos saan sen rehtorin kanssa sovittua. Sitten olisi vielä yksi äidinkielen juttu mikä on jo muutaman päivän myöhässä. Houh.
Tännän yllätyksenä meille palautettiin uskonnon läksynkuulustelu josta sain 6½. c: Minun piti panostaa tämä vuosi, mutta kuinkas kävikään; numerot laskee. Ysillä pitää panostaa, PITÄÄ!

Koulupäiväni ovat täynnä apaattisuutta ja pientä masennusta. Itseltäni ei löydy mitään puheenaiheita enkä tällä hetkellä mitään kauheaa riehumista jaksa. Tarttis vähän ystävän kaa puhuu, mut en saa mitään sanotuks. Olen sitten mielummin hiljaa ja esittää että kaikki on hyvin. Joka tapauksessa koetan olla iloinen, mutta loma olisi kyllä tarpeen.
Kaverini Darja juuri vähän aikaa sitten kirjoitti omassa blogissaan postauksen liittyen masennukseen. Oikein hyvä, kannattaa käydä lukemassa! "Ylä -ja alamäet; masennus"

Menen nyt lauantaina (17.5) Turkuun Kikuconiin ystäväni kanssa. Siitä tulee kyllä kivaa! Coneissa osaan olla omaitseni vaikka ihmisiä onkin paljon. Coneissa osaan vaan rentoutua ja puhua ihan ventovieraille. Menen sinne omassa Miku Hatsune cossissa. Harmi vaan, että nyt lautantaina on myös mätsärit Karjaalla. Olisin halunnut sinnekkin Pepin kanssa mennä, mutta Kikucon sattui olemaan samaan aikaan jotenka valitsin Kikuconin.

Muutama piirros mitä olen lähiaikoina tehnyt:

Kuviksen loppytyö. Hahmoni Taiga. Olen oikein tyytyväinen lopputulokseen!
"Step by step" -kuva lopputyöstäni
Piirsin rakkaimman hahmoni Kaemonin. Voitte pitää outona, mutta Kaen piirtäminen saa mut jotenkin unohtamaan kaiken masennuksen yms. :3 x)

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

"Never fade in the dark"

Innostuin muokkaamaan kuvia. Tai oikeastaan vain yhtä. :3


Vappuja kaikille!

Hyvää iltaa lukijat!
Nyt onkin sitten Vappu ja huomenna on vapaata koulusta, wohoo~! :D
Nyt kun en ole vähään aikaan päivittänyt niin kerronpa, että sain mopokortin. Pääsin teoria -ja ajokokeen kerralla läpi! I'm so happy. ^^ Teoriakokeessa tuli vain yksi väärin tekstikysymyksissä ja yksi väärin kuvakysymyksissä. Eniten stressasin kyllä tuota teoriakoetta, mutta jännitys tippui niskasta kun näin hyväksytyn tuloksen. Tiesin jo aikaisemmin, että pääsen ajokokeen kirkkaasti läpi ja niin käsi. :D
Moponi tai oikeastaan se on skootteri. Se on sini-valko-mustan värinen Kymco, hieman oli raskas käsitellä alussa kun oli tottunut mopokuolun kevyeeseen skootteriin. Nyt ajo kuitenkin sujuu hyvin. :3

Huonoja uutisia ratsastuksen puolelta on se, että motivaatio ratsastukseen on toistaiseksi jossain leijumassa ilmassa enkä tiedä miten sen saisi kiinni. Hevosia rakastan enkä voi niitä unohtaa, luultavasti otan hieman taukoa ja keskityn tuntien kuvaamiseen. Kesällä menen kuitenkin muutamaksi viikoksi leirivalvojaksi, millaistakohan siitäkin tulee. Otan sen kokemuksena vastaan! ^^

Edellis viikolla oli aivan ihana sää jotenka menin ulos pihalle kuvaamaan Pepiä. Tässä muutama kuva. :3